Neumann: "Yhtäkkiä pankkitilillä oli kolme nollaa enemmän kuin olin tottunut"

Taloudellisesti niukka lapsuus ei saanut Pertti Neumannia sekoamaan rahasta, kun Dingo-hysteria alkoi. Kahdelle pojalleen Neumann on opettanut, että raha ei ole itsesäänselvyys.

Kysyimme Neumannilta, mitä hän ajattelee rahasta ja rahankäytöstä.

Mitä lapsuudenkodissasi opetettiin rahasta?

Kasvoin työläiskodissa, isäni oli ylipostimies ja äitini televirkailija. Rahasta puhuttiin sen verran, että ymmärsin meillä olevan niukkaa. Mietin tarkasti, mihin käytän kaksikymmentäpenniset, jotka sain viikkorahaa.

12-vuotiaana tuli muotivillitys jojo. Varakkaampien perheiden kavereilla oli Coca Cola -jojo, itse sain viikkorahoistani ostettua jojon ilman mitään kuvaa. Myöhemmin joillakin kavereilla oli mopot, me ajoimme isoveljen kanssa yhteisellä pyörällä.

Lapsuus opetti, että vaikka rahaa ei ollut paljon, elämä oli kuitenkin hyvää. Raha ei ollut ikinä keskeinen juttu.

Mihin käytit ensimmäiset kesätyörahasi?

Sain ensimmäisen kesäduuniin Porin leivästä 14-vuotiaana isoveljeni avulla. Laskin että jos olen leipomoapulaisena koko kesän, minulla on varaa ostaa Beverleyn rummut, joita olin tasaisin väliajoin käynyt kuolaamassa musiikkikaupan ikkunassa. Sain aika tarkkaan kasaan tuon 2 700 markkaa ja ostin rummut kesän jälkeen.

Mitä Dingon äkkimenestys opetti sinulle taloudesta?

Dingo löi läpi ajassa, jolloin tuollainen hysteria oli Suomessa uutta. Olin itse reilu parikymppinen, ja yhtäkkiä meidän ympärillä oli kaikenmaailman rättikauppiaita ja oheismyyjiä, joita kukaan ei oikein kontrolloinut. Olen kuullut jälkeenpäin kaikenlaisia teorioita, aika villejäkin sellaisia, että välistä on vedetty ja kai aika paljonkin. Vasta vuonna 2000, hyvästä vinkistä, rekisteröin Dingon tuotemerkin. Meillä ei aikanaan ollut tuollaiseen mitään esimerkkiä tai mallia.

Oletko säästäjä vai tuhlaaja?

Musiikkibisneksessä 80-luvulla palkkoja maksettiin meillekin käteisellä. Ehkä lapsuudessa opitusta mallista käytin rahaa aika hillitysti, vaikka yhtäkkiä pankkitilillä oli kolme nollaa enemmän kuin olin tottunut.

Ostin Porista ensiasunnon ja ajoin ajokortin. Yhden lapsuuden haaveeni toteutin ja ostin Jaguaarin vanhalta maalaistalon äijältä, joka ei suostunut tinkimään hinnasta penniäkään. Iskin lopulta pyydetyn summan, 70 000 markkaa, muovipussissa pirtin pöydälle, että laske siitä.

Tämän jälkeen uralla on ollut nousuja ja laskuja, mutta aika usein olen katsonut kaupassa hintalaput. Olen kai aika nuuka. Jos ylimääräistä on välillä tullut, en ole lähtenyt Guccin kauppoihin ostoksille. Se on minulle vieras ajatus.

Mihin kannattaa aina investoida?

Itseensä, terveyteen ja instrumentteihin. Perustelen soittimien ostamista itselleni sillä, että ne ovat työvälineitäni. Minulla on keskellä olohuonetta musavehkeet, että jos inspiraatio iskee, pääsen suoraan tekemään kappaleita. Monista menneiden vuosien soittimista on tullut keräilykohteita, joiden arvo on ajan myötä noussut.

Voiko raha tehdä onnelliseksi?

Olen nähnyt tässä elämässä ja musiikkibisneksessä monenlaisia variaatioita. Aika monelle on käynyt päinvastoin, kun menestyksen myötä on ilmestynyt vääränlaisia selkään taputtelijoita. Tietty määrä raha helpottaa elämää, mutta uskon, että onni kumpuaa lopulta muista asioista. Esimerkiksi rakkautta ei saa rahalla.

Mitä olet opettanut lapsillesi rahasta?

Että rahaa pitää opetella tienaamaan itse eikä odottaa, että äiti tai isä skippaa dollarit pöydälle. Olen halunnut painottaa, että raha ei ole itsestäänselvyys. Kesälle nuorempi löysikin kesäduunin. Työelämän kautta viimeistään oppii rahan arvon.

Paljonko on paljon rahaa?

No ainakin miljoona on paljon. Mutta kyllä äkkiseltään, jos joku laittaa tonnin pöytään, se on iso raha. Satasellakin saa ruokakassin täyteen.

Millaiset tilanteet elämässäsi ovat muuttaneet suhtautumistasi rahaan?

Kantapään kautta olen oppinut, että äkkitienestit, joita tällä alalla voi nousujen aikana tulla, ovat verotuksellisesti raskaita. Musiikkialalla omia tuloja on vaikea arvioida tarkasti etukäteen, ja isojen menestysten jälkeen, kuten vaikka ensimmäisen Vain elämää -kauden jälkeen, verottaja on muistanut mittavilla jälkiveroilla. Progressiivinen verotus on ongelma musiikintekijöille. Ruotsin tasamalli olisi meille parempi.

Jaetaanko ravintolassa lasku tasan vai maksaako jokainen omansa?

Minusta jokainen maksaa itse sen, mitä kupuunsa ahtaa. Mutta en kieltäydy, jos joku tarjoaa.

Pertti Neumann, 63, on legendaarisen Dingo-yhtyeen keulakuva, joka asuu Helsingissä kahden poikansa kanssa. Dingosta kertovan Levoton Tuhkimo-elokuvan kuvaukset alkavat syksyllä. Neumann keikkailee sekä Dingon kanssa että sooloartistina.

Lue myös:

Anu Sinisalo: ”Olen joutunut luopumaan ajatuksesta, että kaikki isot hankinnat hoidetaan säästöillä”

Katja Ståhl: ”Viisikymppisenä aloin säästää ensimmäistä kertaa elämässäni”‍

Teppo Ruohonen: ”Jos saadaan lapsenlapset ja lapset kasaan, niin pappa betalar!”‍