Sarjayrittäjä ja markkinointijohtaja Juho Peltomaa ei usko liian täydellisiin menestystarinoihin vaan jatkuvaan tekemiseen. Juuri se on luovuuden salaisuus.

Kysyimme aikansa suosikkibändi Raptorista tutuksi tulleelta Jufolta 8 kysymystä rahasta.

Millainen on ensimmäinen omaan rahaan liittyvä muistosi?

Olin noin 6-vuotiaana kioskilla ostamassa karkkia ja kaadoin totutusti kaikki kolikkoni tiskille. Myyjä katsoi minua aprikoiden ja totesi, että yleensä sinun ikäisesi osaavat jo laskea rahat. Sanoin, että haluaisin silti karkkia. Onnistui.

Mitä opit vanhemmiltasi rahasta?

Sen, että rahoilla kannattaa perustella firmoja. Isälläni oli elokuva-alan yritys, ja siellä minäkin olin aina kesätöissä.

Raha ei silti ollut mitenkään keskiössä, vaan enemmän varmasti kulttuuri, taide ja sen sellainen, koska isäni oli myös läänintaiteilija ja äitini kirjastovirkailija. Oikeastaan pitäisi kysyä, että mikä lapsuudessani ja nuoruudessani ei liittynyt kulttuuriin ja taiteeseen. Ehkä perunat mummolassa, joskin niistäkin tunnisteltiin hahmoja ja tehtiin leimasimia.

Hyvinkään teatterissa minulla oli 16-vuotiaana kunnia olla Snowboy West Side Storyn oopperasovituksessa. Backstagella räppäiltiin musikaalin biisejä, mikä varmasti osaltaan johti Raptorin syntymiseen.

Päätin tuhlata kaikki rahat mahdollisimman nopeasti. Niin myös tein, enkä ole katunut.

Millaisia omaan talouteen liittyviä suunnitelmia sinulla oli?

Päätin 19-vuotiaana Raptori-yhtyeen menestyttyä tuhlata kaikki rahat mahdollisimman nopeasti. Päätös oli vakaa heti alusta alkaen. Niin myös tein, enkä ole katunut. Hommaa vaikeutti hiukan se, että rahaa tuli jatkuvasti lisää – mutta kaikesta huolimatta selvisin.

Ensimmäisen taloudellisesti fiksun siirtoni tein vasta vuonna 1998. Mobiiligrafiikkateknologiaa kehittävä Hybrid Graphics yhtiöitettiin silloin osuuskunnasta osakeyhtiöksi, ja menin siihen yhdeksi seitsemästä perustajasta. Ostin firmaan tullessani osakkeita, jotka myin myöhemmin exitissä 6000-kertaisella voitolla.

Mitä rahaan liittyviä haasteita olet kohdannut?

Kerran olin ostamassa autoa, mutta yksikään autoliikkeen kuudesta myyjästä ei vaivautunut palvelemaan minua, koska näytin hipinretaleelta.

Potkiskelin renkaita aikani, kunnes autoliikkeen omistaja pärähti ovesta sisään, moikkasi minua ja heitti minulle S-sarjan Mersun avaimet koeajoa varten. Ajaessani ulos huomasin, että kaikkien kuuden automyyjän korvat olivat hiukan punaiset.

Mitä sanoisit yrittäjyydestä haaveilevalle?

Virhesiirtoja tulee ilman muuta enemmän kuin onnistuneita. Niistä pitää vain oppia. Kannattaa ymmärtää, että firmaa ympäröi kaaosteorian takia valtava joukko tekijöitä, joihin ei voi itse vaikuttaa. Sen takia jonkun yksittäisen asian saavuttaminen tietyllä ajan hetkellä on todella harvinaista.

Kannattaa siis pyrkiä saamaan firma tasolle A, antaa kaaoksen loiskua ja tehdä töitä niiden asioiden kanssa, joihin pystyy vaikuttamaan. Kun asiat menevät pieleen, yritä sitkeästi pitää firma tasolla A. Yritä parhaasi ja muista edelleen, ettet voi vaikuttaa kaikkeen.

On mahdollista, että joskus – yleensä luultua paljon myöhemmin –  kaikki kaaos sattuukin oikeaan asentoon ja firmasi pääsee seuraavalle tasolle B. Jatka silloin edelleen parhaasi tekemistä oikeiden asioiden parissa.

Näin ajatellen stressi vähenee oleellisesti, pettymykset eivät tunnu niin pahoilta ja murehdit vain niitä asioita, joihin oikeasti kykenet vaikuttamaan. Helppoa kuin heinän teko!

Mitä ostit viimeksi?

Kellon: TAG Heuer Carrera Caliber Heuer 01 CAR2A91.BH0742 full set automatic.

Millaisissa tilanteissa suhtaudut rahaan suurpiirteisesti?

Kaikessa yksityiselämään liittyvässä. Firmojen rahojen kanssa taas olen erityisen tarkkana.

Kuinka paljon rahaa on tarpeeksi?

Puolitoista miljoonaa euroa. Mutta rakkaus on tärkeämpää.

Kuka?

Juho ”Jufo III” Peltomaa

Ikä: 53

Koulutus: ylioppilas

Mistä tunnetaan: Vuonna 1990 perustetun Raptorin sanoittaja ja päävokalisti. Sarjayrittäjä ja luennoitsija. Voittanut parikymmentä mainosalan palkintoa. Ollut perustamassa useita tekoälyä ja teknologiaa hyödyntäviä yrityksiä, mm. MDG Oy (1995), Hybrid Graphics Oy (1998) ja ZenRobotics Oy (2007).

Ajankohtaista: Norsepowerin markkinointijohtajana vuodesta 2022. Suomalaisyritys on tunnettu merenkulun ympäristöpäästöjä vähentävistä roottoripurjeista.

Motto: Vapaus, veljeys ja tasaraha!